keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Muutto puuhia!

Tämä viikko enää puumalalaisena (olipas vaikea sana o.O ja arvatkaa tavasinko sen moneen kertaan et meni varmasti oikein :D ).. 
Maanantaina ois suunnattava Muurameen ja tiistaina alkais Milalla eskari uudessa koulussa :)

Muutto on saatu lähes kokonaan tehtyä, kylän kämppä on tyhjä ja siellä asustelee jo uusi asukas. Rokansaloon jääkin tavaraa mutta esim. vaatteita on vielä täällä sekä muutamia astioita jotka lähtee mukaan. 
Viime lauantaina muutti lampaat uuteen kotiinsa Sopaseen n. 20 muun lampaan laumaan. 
Perjantaina olisi takoitus mennä katsomaan miten ovat sopeutuneet :)


Myös Candy suuntasi kotiinsa lauantaina. Heidi ja Kari tulivat noin puolen kahden aikaan ja siinä vaihdoimme kuulumisia samalla kun lastasimme tavarat ja ehvosen autoon ja he jatkoivat matkaansa Kuusankoskelle :)
Toippa oli hieman ihmeissään miksi jäi yksin mutta onneksi sen ei tarvinnut olla kuin itsekseen seuraavaan päivään kun sen reissu alkaisi.


Sunnuntaina siis tosiaan vähän jälkeen kahdentoista aloin pakkamaan ponin tavaroita autoon ja hieman ennen yhtä suunnattiin Jannen, Milan ja Toipan kanssa kohti Muurametta ja Korpilahtea. 

 Oltiin Korpilahdella, Maatian tallilla noin klo 16 ja ensiksi tyjensimme tavarat autosta ja st käytiin ottamassa tallin hevoset sisälle ennekun purettiin Toippa autosta.
Kävelin Toipan kanssa hetken aikaa pihassa jotta se sai verytellä jakojaan 200km matkan jälkeen ja sit vein sen tutustumaan tulevaan tarha ja "karsina" kaveriinsa, nimittäin tehtiinkin Marjan kanssa sellainen juttu ettei Toippa mennytkään omaan karsinaansa asumaan kuten aluksi suunniteltiin, vaan kun tarhakaverinsa Ladonna asui vanhassa vasikka karsinassa joka oli n. 3,5m leveä ja 10m pitkä niin päätettiin etää Toippahan voi asustaa sen kanssa siinä jos tulevat juttuun, siinä kun oli hyvin tilaa kahdelle ponille :)

väsyneet matkaajat
Toippa (pylly tännepäin) ja Ladonna
 Toipan tarha- ja karsinakaveri oli n. 24v ratsuponi tamma, joka ei paljoa korkeampi ollut kuin Toippa, noin 120cm maximissaan. Pieni ja kiukkuinen tamma ei tullut isojen hevosten kanssa oikein juttuun, sekä ponimaiseen tapaan ei malttanut pysyä langan oikealla puolella niin se oli asustellut omassa tarhassaan kesälaitumien jälkeen.

Ladonna aluksi katseli hieman epäilevästi uutta tulokasta ja tammamaiseen tapaan näytti heti kuka tässä tallissa määrää mutta pienen välien selvittelyn jälkeen kumpikin lopulta keskittyi ennemmin heinien syöntiin kuin kinasteluun (lue: Toippa kipittää korvat hörössä rakastuneena tamman perässä, Ladonna antaa monoa) ja elämä rauhottui :)
Me lähedettiin Milan kanssa laittamaan tavarat paikalleen ja suunnattiin sen jälkeen Muurameen. 
Laitoin Marjalle viestiä vielä illalla miten rakastavaisten elämä on sujunut ja kuulemma ihan kivasti olivat olleet - mitä nyt pientä luimimista oli ruokinta tilanteessa ollut mutta muuten tuntui kaikki olevan jo ihan ok.





 vasemmalla isojen hevosten puoli ja oikealla Ladonnan ja Toipan lukaali josta on käynti suoraan ulos tarhaan :) 




ylhäällä oikealla varustehuone (ja kaksi pesukonetta varusteille!!), vasemmalla taukotupa (kylppäri/suihkusta ei ole kuvaa. alhaalla rehunurkkaus :D

Maanataina Mila meni tutustumaan uuteen eskariinsa. Koululla oli jo kasa tyttöjä vastassa ja kyselemässä Milata kaikkea maan ja taivaan välillä :) 
Milaa tietysti jännitti kauheasti, mutta kun tytöt ottivat hänet niin kivasti vastaan niin hetken päästä Milakin lähti heidän kanssa värittämään sen aamun teema kuvaa :)
Rajan eskarin yhteydessä on myös päiväkoti. Eskareita on 4 x 13 oppilaan ryhmää + Mila ja päikkäri ryhmiä on kaksi. Yhteensä lapsia on n. 160 eli paljon isompi koulu/päikkäri kuin Puumalassa. Muuramessa on kuulemma pelkästään ala-asteella n. 700 lasta joten eiköhän kavereita löydy :P


tallipihan päärakennus näkyy taustalla
Eskariin tutustumisen jälkeen suunnattiin syömään ja sitten matka jatkui tulevalle työpaikalleni ratsutallille Korpilahdelle. Kävin siis näyttäytymässä tallin omistajalle ja juteltiin tallin toiminnasta ja aikatauluista. 
Tänhetkisen tiedon mukaan mun päivä tulee menemään pääsääntösesti näin:
Aamuvuoro: ruokinta - ulos - karinat - liikutus - tilojen siistiminen
Iltavuoro: päivä heinät - tilojen siistiminen - tuntien pito/avustus - hevoset sisälle - ilta ruuat

Työpaikalta suunnattiin Maatialle ja käytiin Toipan kanssa maastoilemassa. Käveltiin vaan tietä pitkin risteykseen ja takaisin sillä kello alkoi olla niin paljon niin meidän piti lähteä takaisin Puumalaan. 
Kunhan Toippa saa kengät (toivottavsti tällä viikolla) niin tuleva työkaverini Tanja alkaa ratsastamaan sitä muutaman kerran viikossa - Tanja on kisannut nuorempana shettisten sm kisoissa sijoittuen, sekä tällähetkellä kisaa esteillä ja koulussa muutamalle vieraalla hevosella.
Hän myös läpiratsastaa työpaikan ponit kun on niin pieni kokoinen - juuri hyvä hirviö Toipan selkään :D 

ihana maalaistalli!

päätalo 
Sellainen läpi katsaus meidän viikonvaihteeseen - seurvaa postausta tuleekin sitten sunnuntain pentunäyttelyistä :P soriiiiii :D 

ja yritän saada video materiaalia tallilta ensiviikolla, loppuun kuvia kämpältä (huom. väliaika kämpältä ennekun löydetään talo :) )


 eteinen ja muksujen huone, siellä riittää tilaa leikkiä!

keittiä on iso ja helposti mahtuisi kuuden hengen ruokapöytä!

olohuoneeseen rajautuu meille myös makkari sillä tässä asunnossa ei ole kuin yksi makuuhuone, mutta menee se näinkin :) kunhan saadaan valmista niin sitten laitan uudet kuvat!


perjantai 20. tammikuuta 2017

Blogille uusi nimi?

Nyt pistetään kisa käyntiin, nimittäin blogin nimi kisa!

Parhain nimi ehdotus blogille palkitaan hevosaiheisella yllätyspalkinnolla :)

Ehdot: niitä ei ole kuin yksi, se että tutkikaa blogia ja kehitelkää nimi joka sattuu juuri meille :D

Aikaa on 31.1.2017 saakka ja voittaja julkaistaan heti päätöksen jälkeen.

NYT KAIKKI OSALLISTUMAAN!


keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Uusia huudeja ja aikmoinen yllätys!

Kauheesti taas kerennyt tapahtua sitä sun tätä - kuten huomaa, en ole tänne kauheasti päivitellyt mitään kun ei vaan ole kerennyt!
Ollut muutto, näyttelyt, koulu ja sen lisäks vielä normaalit arkihommat!

No mitäs meille nyt on kuulunut kuluneiden viikkojen aikana?
Kanat muuttivat viime perjantaina uuteen kotiinsa Asikkalaan niinkin hyvään hoitoon kuin eläinlääkärin silmien alle :) Siellä niitä odotti 20 seka kanan lauma, jossa odotti yksi silkkikana josta meidän kanojen ja kukon kanssa ruvetaan muodostamaan toista laumaa :) Varmasti hyvään kotiin menivät kotkottajat!
Kanit muuttivat taas tätä edeltävänä päivänä mun vanhempien luokse odottelemaan sitä että saadaan isompi asunto Muuramesta tai Korpilahdelta ja sitten ne tulevat sinne :)

näyttelykoiran pitää osata olla pöydällä :) Capo oli mulla koulussa mukana mannekiinina :P

hieno mies, 22vk :)
Capon kanssa käytiin reilu vikko sitten sunnuntaina Juvalla mätsäreissä josta mukaan lähti isojen pentujen punaisten kolmas sija :) Pikku herra käyttäytyi tosi kivasti vaikkakin hieman hallissa järjestetty kehä jännittikin kaikkineen kaikuvineen äänineen :)

Viime sunnuntaina taas oltiin Puumalassa Apaja Match Show:ssa jossa saatiin aika järkyttävän hieno yllätys - nimittäin meidän Capo, pieni 5,2kk vanha samojedinpentu meni ja päihitti kaikki 65 osallistunutta koiraa ja näin ollen oli siis BIS1!!! Voin sanoa että ihan pikkasen hymyilytti!
En olisi todellakaan uskonut että noin hyvin pärjättäisiin sillä nämä olivat tosiaan Capon toiset mätsärit ja mentiin sillä mielllä että harjoitellaan vaan kehä käytostä kuun lopussa järjestettäviin Lahden pentunäyttelyihin.
Ensiksi tosiian Capo nappasi punaisen nauhan ja sen jälkeen PUN1 tiettelin jolla päästiin BIS kehään.
Täällä pää kehässä oli 10 koiraa ( kaksi/luokka) ja koira koiran jälkeen tippui pois ja jäljellä oli vain neljä koirakkoa. Kaikki kehässä olleet koiran olivat todella hienoja ja käyttäytyivät tosi hyvin (sekä olivat vanhempia kuin Capo) ja siinä vaiheessa kun oli jo neljäs ja kolmas palkinto jaettu ja jäljellä oli vaan minä ja nainen austraalianterrierin kanssa alkoi mua jännittää kauheasti "herttinen me ollaan varmasti kakkosia!" olin jos ihan liekeissä kunnes tuomari pyysi juoksemaan meitä kumpaakin kierroksen ja sen jälkeen pysäytti meidän ja näytti ruusukkeita - mulle punanen, toiselle sininen - HITTO, me voitettiin!! Voin sanoa että oli fiilis aika hieno! Tää on ollut mun paras saavutus koiran kanssa mätsäreissä (ja no, oikeissakin näyttelyissä paras on varaserti :D ) ja olin niin ylpeä ipanasta!

Tällä fiiliksellä Lahteen 29.1.! :D

PUN1 ©TuijaHeino

Best In Show 1 !! ©TuijaHeino

BIS1 , hieman hymyilytti, oli kylmä, naama punanen (en osaa olla kuvissa :D) ©TuijaHeino

pieni koira, iso palkinto saalis :D

Maanantaina ajelin sitten, edelleen onnellisena edellispäivästä, Lukan, Capon ja muuttokuorman kanssa Muurameen. Mila joutui jäämään mummolaan sillä oli tullut mahatautiin ja todettiin että parempi levätä heillä kun reisssata mun kanssa pitkää matkaa.
En ollut aikaisemmin käynyt tässä meidän tulevassa väliaika asunnossa joka oli aikalailla Muuramen keskustassa. Ajattelin aluksi että se on aika pieni kun oli vaan kaksio, mutta yllätyinkin kuinka iso se oli! Keittiöön mahtuisi helposti kuuden hengen ruokailuryhmä ja olohuoneeseenkin oli helppo rajata meille makuuhuone ja jättää toiseen päätyyn olohuone tila.
Päätettiin Jannen kanssa että tehdään niin että me nukutaan aluksi olohuoneessa ja muksut saa sitten makuuhuoneen kokonaan. Jos Jannen tytötkin tulee käymään niin siellä on hyvin tilaa heidänkin nukkua :)
Aluksi meidän piti olla vaan ma-ti, mutta eilen tultiin siihen tulokseen että ollaankin vielä yksi yö ja ajettiin tänä aamuna sitten aamutalli tekemään kotia, hieman se myöhästyi ja hevoset joutuivat odottamaan yhteentoista saakka sisällä, mutta saivat olla sitten pitkään ulkona ja otin ne vasta klo 21 jälkeen sisälle :)
Kiitos Tiku ja Tanja tallin hoidosta meidän reissun ajan :)

serkkupoikaa tapaamassa ekaa kertaa :)

koirapuistoilua Kuokkalassa 

iltalenkillä omilla nurkilla 

pieni mies isossa maailamssa

Lauantaina lähtee Candy takaisin Heidin luokse Kuusankoskelle ja sunnuntaina sitten pakataan Toippa-poni koppiin, tavarat autoon ja suunntaan sen kanssa kohti Korpilahtea :)
Saa nähdä mitä Toippa tuumaa kun muuttuu tallin koko hieman isompaan ja prameempaan kuin täällä meillä (ja sehän ei paljoa vaadi xD )
Mila lähtee tälle reissulle mukaan ja Luka jää vuorostaan mummolaan, koska mennään maanantaina tutustumaan Milan uuteen eskariin niin on helpompi keskittyä sielä kun ei herra täysituho ole mukana :D

Mutta tästä reissusta sitten enemmän alkuviikosta - koitan ottaa kuva materiaalia paljon!


tiistai 10. tammikuuta 2017

Muutoksen tuulet puhaltaa!

Niinkun otsikko kertoo, meidän elämässä tulee tässä muutaman viikon sisällä tapahtumaan aika iso muutos - sellainen mihin en vielä vuosi sitten olisi suostunut. 
Me nimittäin muutetaan pois Puumalasta ja arvatkaas minne? no Jyväskylään! ..tai tarkemmin ottaen Muurameen :P 
Sen verran aikataulusta että Mila aloittaa eskarin Rajalan päiväkodissa 30.1.!

Niille jotka ei paikkakuntaa tiedä/tunne niin Muurame on noin 10 000 asukkaan kaupunki periaatteessa keskellä Jyväskylää. Se kun on velaton niin on pystynyt pysymään omana citynään eikä sen ole tarvinnut liittyä Jyväskylään kuten esimerkiksi Korpilahden ja muiden Muuramen ympärillä olevien kuntien :)




Moni varmaan miettii miksi muutamme (ja moni on varmaan ihan onnessaan tästä)? 
Suurin syy on se että siellä on töitä. Jannen tuttu (hänhän on siis asunut koko ikänsä j-kylässä) soitti jokunen viikko sitten hälle ja tarjosi töitä. Koska Puumalassa ei ole talvisin tapeeksi hommia hälle ja joka syksy joutuu stressaamaan töiden vähyyttä oli päätös Jannelle helppo. Tietty hän eka ehdotti että on viikot töissä j-kylässä ja tulee viikonlopuksi kotia. Tälleen ollaan menty nyt muutamat viikot kun Janne on ollut töissä Espoossa, mutta syyn 2 vuoksi sanoin että ei käy vaan me lähdetään sitten kaikki :)
No, kaikkia kiinnostaa syy numero 2:  Ihmiset. Ihan oikeasti. Puumalassa kun ei ole kuin se n. 2500 asukasta niin piirit on pienet ja juorut kulkee - vaikket tekisikään mitään.
Itse olen aikanaan, kun koulusta palasin takaisin Puumalaan, ollut hieman.. no, miten sen sanoisi.. rauhaton ja tehnyt asioita joita kadun tänä päivänä todella paljon. Joitakin asioita ei saa tekemättömäksi ja niiden kanssa on elettävä mutta en ymmärrä ihmisiä jotka edelleen jaksavat juoruta yli viiden vuoden takaisista asioista ja eivät voi unohtaa ja antaa menneiden olla. 
Sen lisäksi tässä lähi aikoina on ollut sellaisia tapahtumia joista olen saanut syyt niskoilleni ilman oikeaa syytä - ihmiset selittävät omiaan tietämättä edes totuutta ja näin ollen sitten mua kohtaan käyttäydytään miten käyttäydytään. Kun sitten yrittää selvittää niin ei olle kuulevinaankaan - minähän kun se en voi olla oikeassa omista tekemisistäni..
Sanoin Jannellekkin että nyt on hyvä aika ottaa vähän happea näistä piireistä ja siksi muutan miellelläni kaupunkiin josta en tunne kuin kaksi perhettä, eipä kukaan tuomitse menneiden vuoksi :)

Capon kanssa ensimmäistä kertaa kehässä ja poitsu oli isojen pentujan kolmas!

Candy ja Minni

Eläimistä vain Capo ja Toippa lähtee mukaan. Roki jää Erkin kanssa asumaan Rokansaloon ja muut eläimet muuttavat uusiin koteihin. Hippu kissa jää luultavasti Rokansaloon myös. Kanit muuttavat meidän porukoille siksi aikaa että saadaan isompi asunto ja sitten ne tulevat meille uuteen kotiin. Kanat muuttavat ensi viikolla uuteen kotiin ja lampaiden koti selviää tässä tämän viikon aikana, Erkki on luvannut hoitaa ne niin pitkään ennenkun niille löytyy hyvä koti :)

Toipalle löyty tallipaikka helposti. Se muuttaa aluksi sellaiselle 10 hevosen (9hevosta ja yksi poni) tallille vanhemman ponitamman kaveriksi. Tallin muut hevoset ovat siitostammoja ja ravureita. Varmaan kesän alussa sitten Toippa siirtyy näillänäkymin isommalle ratsutallille Villa Hepolaan lähemmäksi meitä ja mun työpaikkaa :)

Aluksi muutetaan tosiaan pienmpään, Jannen mummon ja papan entiseen asuntoon ja tässä kevään aikana katsellaan taloa joko Muuramesta tai Korpilahdelta.

Eli tälläisiä suunntelmia :D Lisää luvassa lähipäivinä!